Maa-on-niin-kaunis

 

keskitalvea

 

On olemassa muutamia lauluja joita voi sanoa kuolemattomaksi musiikiksi. Tällainen on kautta maailman tunnettu ja laulettu Maa-on-niin-kaunis. Sävelmä on sleesialaisten kansanlaulujen kokoelmasta, säveltäjä tuntematon. Laulu oli tiettävästi keskiajalla pyhiinvaeltajien hymni. Siihen liitetään nimi ”Toivioretkellä”, sukupolvesta toiseen jatkuvasta sielujen toiviotiestä. Meillä itse kullakin on tunnemuistoja tähän lauluun, useimmiten joulun aikaan liittyviä. Mutta laulua on käytetty ja käytetään erilaisissa tilanteissa.

       Kun itse aikoinaan matkustin GranCanarialle, usein yhdistetylle loma-ja palvelusmatkalle, virkistämään siellä asuvia suomalaisia lauluillani, käynti suomalaisessa messussa oli turistien tapa. Skandinaavisen Turistikirkon tiloissa Las Palmasissa.  Kun tilaisuus päättyi, väki kokoontui kirkon portaille ja laulettiin Maa-on-niin-kaunis. Tapa lienee edelleen voimassa, yli 30 vuoden perästä?

       Nykyisin hautajaisissa on tullut tavaksi laulaa tuo laulu. Se otettiin virsikirjaan 1986.  Itse olin hiljattain kutsututtuna hautajaisiin, kahtena lauantaina perätysten.  Kun tuhkattavaksi itsensä pyytänyt-  poisnukkunut – on valkeassa arkussa mustassa autossa, takaluukku avoimena.  –  Kun saattoväki laulaa maa-on-niin-kaunis siinä tosiaan saattaa aistia menneiden sukupolvien äänen, toiviomatkan, kautta vuosisatojen. Laulussa on sitä jotakin, joka ei kuole. ”Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan…”
     

Minulle tuo laulu liittyy myös erityisesti jouluun 1966. Olin matkustanut Kainuusta kotiapulaiseksi Helsinkiin. Yksinäisenä jouluaattona, kun lapsuuuskotini oli noin 600 kilometrin päässä, isäntäperheeni oli aattoiltaa viettämässä läheistensä kanssa, minä uskaltauduin suuressa salissa olevan upean flyygelin penkille.  Aivan hiljaa ja varovasti (etten olisi häiriöksi kerrostalon naapureille) hapuilin yhdellä sormella, korvakuulolta juuri tuota laulua. Lopuksi onnistuin,  ja samalla hyräilin laulua ulkomuistista. Mitä se merkitsi? Paljon. Maa-on-niin-kaunis.

(Lähde: Kerron tapauksesta muistelmakirjassani KOTIAPULAINEN, sivulla 62-63)

Kylmässä, yksinäisessä jouluaatossa oli lopuksi sellaista kauneutta, näkymää, tunnetta, että surun kyyneleet kuivuivat. Keskellä pimeintä talvea voi näkyä auringon lupaus pilvissä, aamuruskon kimallus hangella. Karussa ja kolkossakin tilanteessa on toivoa, toivon säveliä, näkymiä. Sisintä ei voi täysin vangita. Sielun siivin, musiikin siivin voi mieli kohota pois karujen, kolkkojen ja kylmien fiiliksien puristuksesta.  Toivoa. Iloa. Kauneutta, katoamatonta.

joulun-aikaa

joulun-aikaa-001

Kuvat:  Auringon lupausta joulun aikaan,   jouluaaton aurinkoa

_____________________________________________________________________________

Sylvian joululaulu

 

–   kuuluu myös monien suosikkeihin.  Etelä-Italian maisemiin liittyvä laulun sanoitus kertoo sypresseistä. Mikä on se puu, jonka oksalla laulurunoilija istuu. Suomalaisia petäjiä paksuine oksineen ei ole? Mutta plataanipuut ovat tavallisia Välimeren seudulla. Ne ovat jyhkeitä ja oksat voivat olla paksuja. Etna- tulivuori hallitsee maisemaa yli 3500 metrin korkeudellaan.

On ymmärrettävää, että siellä Sisilian erilaisissa oloissa herää ikävä pohjoista joulua? Lunta, valkeaa joulua. Tunnelma on aivan toisenlainen. Vaikka pelkät “tunnelmat”  eivät saa tehdä joulusta itse tarkoitusta, niillä on merkitystä. Ihminen on sellainen?

 

”Mis sypressit tuoksuu nyt talvellakin,

istun oksalla uljaimman puun..

– ja sää aina kuin toukokuun.”

Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään..”

kuvamuistoja

Sypressi  Kreikan Kalymnos-saarella.

kuvamuistoja-003